Joulupäivän aamu

Herätessä sitä miettii, että miksi piti edellinen pivä/ilta mennä niin kuin meni. No ei sitä saa muutettuakaan ja peilistä katsoo ihminen, jota lähes pelästyy. Silmät on turvonneet ja surun murtamat. Sitä ei voi selittää, sitä tunnetta mitä kokee. Ei pysty, ellei ole kokenut sitä samaa Läheisen menettäminen tuntu vielä jokunen vuosi sitten kaukaiselta asialta, vaikkakin sitä on miettinyt, että mitä sitten jos. Ja se jos kun saapu kylään, hajos pieni ihminen palasiksi.

Tuo pätkä kuvaa tunnetta niin hyvin, mutta toisaalta se myös kertoo, ettei kaikkea ole vielä hukkaan heitetty ja kaikesta voi nousta vielä. Sieltä kyllä noustaan, mutta eri asia miten ja milloin ja millä aikataululla. 

Tässä mä oon kuitenkin, seison omilla jaloillani mutta hajalla.

"Kun elämässä kaiken menettää, silloin vapaus on ainut, mitä käteen jää. On ylämäki raskas askeltaa mutta alamäkeen liian usein katoaa. Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa."
-Haloo Helsinki-

Joulunrauhaako?

Tämä joulu on ollut erilainen, tavallaan, tavallaan taas ei. joka toinen joulu on menty pohjoiseen ja joka toinen taas oltu kotona. Tää joulu on omalla tavallaan niin erilainen henkisesti, etten tiedä oikein sanojakaan siihen toisinaan.
     Muistan ne joulut, kun olin lapsi. Odotin niin innolla aina joulupukkia, että hyvä kun pysyin nahoissani.. Parhaiten jääny mieleen muistoista ne hetket, kun paketteja on avattu ja sieltä löyty n. 1kg paperipäällisiä karkkeja(eritoten KisKis ja jääkarhukarkit ;) niitä illalla popsiessa ja leffoja(vhs) kattellen mitä lahjaksi oli saatu. Muistan niin valokuvana hetken, kun makaan lattialla patjalla peiton alla karkkipaperit vieressä ja tuijotan Tyttö ja Villihanhet-leffaa. Niin no tarkistin et vuosi oli -96, eli 18 vuotta sitten. Siitä on ihan törkeen pitkä aika. Tässä kohtaa on kai pakko myöntää jo etten oo mikään pieni tyttö enää. Mä voisin antaa mitä vaan et saisin ees jonkun hetken takas sitä mitä oli tuolloin. ja ne monet muutkin ihanat hetket kun olin alle 10 vuotias. Meillä oli perhe koossa, oli äiti, isä, siskot ja niitten silloiset miehet(eräs on edelleen ;)
     Oma henkilökohtainen joulun merkitys sai vuonna 2002 kolauksen. Siitä lähtien joulu on ollu arkipyhät missä muutkin. Voiko niinkin pieni asia, kuin oman äidin tekemä riisipuuro, joka jäi sinä aattoaamuna saamatta, pilata seuraavan 12 vuoden joulun merkityksen? oma lyhyt ja ytimekäs vastaus on, KYLLÄ.Vuodesta 2002 en yksinkertasesti oo jaksanu sitä ressiä jne minkä väki saa siivouksesta ja kaikesta maailman ruuista jne. Mulle riittäis se helkutin riisipuuro ja sopivan mehevä kinkku sinapilla. Niin no ja maksalaatikko. Se vuosi anto sen merkin mulle, ettei äiti ja isä ole joka joulu valmistamassa sitä riisipuuroo tai kinkkua mulle. sen joulun he viettivät thaikkulassa. Joulut sen jälkeen, on menny siinä kun kattellu sisarusten muksujen ilotessa lahjoistaan, olihan itelläkin mukavaa, muttase perhekeskeinen joulu oli vaan menettäny merkityksensä. Jos kysyttäis äkkiä, mitä tapahtunu esim. jouluna 2007, en rehellisesti sanottuna osaa sanoo, ellen ala kaiveleen jotain kuvia jostain esille, jos niitä on edes.
     Nyt sitten joulut, nää perhejutut on muuttunu neljä vuotta sitten. Ei ole enää mua tai meitä kahta, vaan on me. Isolla ME, minä, mies, kaksi tyttöä,yksi poika ja kolme koiraa. Meitä on kaikkiaan kahdeksan. Jo pelkästään lasten takia tehdään joulua, ostetaan lahjoja, koitetaan koristaa taloa sen näköiseksi, että on jotain erilaista tiedossa. Ite tosin vasta harjottelen, oon harjotellu nyt sen neljä vuotta. vuosia onneksi on edessä, ainakin toivottavasti. Ehkä mustakin löytyy se "joulunhenki" joka innostuu siivoon ja puunaan paikat kuntoon ja tekee jouluruokia. Ehkä. Aika näyttää.
     Noh, jouluhan on perhejuhla, mun perheeseen kuuluu eittämättä myös koirat. Musta on julmaa, ettei koirat saa olla paikalla, kun lahjoja jaetaan, menneessäkin elämässä koira oli aina paikalla ja etunenässä vahtimassa, että saa pukilta pakettinsa ja saa repiä sen auki. Se riemu mikä siitä synty oli aivan mahtavaa. Nyt koen jonkinasteista syyllisyyttä siitä ettei koirat saa olla mukana. Ai miksikö? noh, periaatteet on periaatteita. Toki toisinaan on väkee niin paljon että kolme koiraa siihen vielä antaa sopan kypsymiseen ylikeittymisen. Mun on paha mieli siitä, etten saa jakaa tätä hetkee myös näiden karvalasten kanssa. Nekin on mun perhettä.Toisaalta nehän on vaan koiria?! No on, ne on vaan koiria, mutta tunteet ne on niilläkin. Ja uskon syvästi siihen, että ne aistii mun olemuksessa kaiken sen pahanmielen,surullisuuden niitä kattoessa.
     Mutta miksi, miksi tämä joulu poikkeaa kaikesta muusta ihan liikaa? helppoon kysymykseen on liiankin helppo vastata. Mulla ei ole enää isää, ei oo mun äidillä aviomiestä, ei mun siskoilla isää. Ei ole meidän sisarusten miehillä appiukkoa, ja mikä tärkeintä meidän lapsilla ei ole sitä Vaaria. Käydessäni edellisen kerran(hautajaisten jälkeen) psykologilla, siellä sanottiin, että on tulossa kurjia perhejuhlia. Isänpäivä ja joulu. Isänpäivä meni sumussa koiranäyttelyssä(hyvä niin) vaikkakin tämä aika oli sitten poissa lapsilta ja niiden isältä. Ja nyt sitten joulu. Koko tän loppuvuoden oon miettiny ja muistellut menneitä. Joulua en päässy yksinkertasesti pakoon, vaikka mieli teki painua jonnekin kivenkoloon. Se hetki, kun saatiin syötyä, lähettiin hautausmaalle viemään kynttilää, laukas tunteet pintaan. Ei se hetki kun siellä oltiin, vaan se kävely takas autolle. Se tunne oli jäätävä. Siitä lähti sitten tunteiden vuoristorata eteneen ja mittaa tällä radalla on liikaa. Hetkittäin on hyvä olla, hetkittäin ja vähä enemmän todella paha olla, surullinen olo..Itkettää ja tekis mieli kadota. Painaa pää käsiin ja itkee, huutaa, raivota. Miksi!? se kysymys soi edelleen päässä. Miksi iskä lähti ja jätti meijät tänne.Miksi se ei oo täällä ja kato, kun kuopuksen, iltatähden lapset kasvaa?! tai kuinka me onnistutaan ja toisaalta taas epäonnistutaan.Tää rata on lohduton. Sitä ei pysty ymmärtämään kukaan sellainen, joka ei tätä ole kokenut. Ei tätä osaa edes selittää. Meistä jokainen käsittelee surun eri tavalla, mulle ilmeisesti on jääny päälle kiukku ja tiuskinta. Jos jokin ei mee putkeen, hermostun, vaikka tiedän sen olevan turhaa. En yksinkertasesti hallitse itseäni. Yhen asian tiedän, kotio päästessä soitan työterveyteen ja varaan psykologille ajan. Mun on pakko, tai mun nuppi räjähtää. Mä haluan olla rehellinen ja kertoo asiasta. Mulla on kuitenkin perhe,jota en todellakaan halua menettää. Mä teen kaikkeni et saan pääni selväksi kaikesta tästä lähiajan tapahtumista.
     Joulunrauhaako, otsikko oli sitä mitä se oli. Nyt on hetki omaa rauhaa, toisaalta en haluais mut toisaalta taas haluaisin. Saan itkee, kyyneleet valuu silmäkulmista, saan niiskuttaa kenenkään kuulematta sitä. Ainoastaan koirat seurana, ja nekin kuorsaa jaloissa. Staffi 7kk katto mua autossa surullisin silmin, ihan kun kysyäkseen et "mikä sulla on, voinko jotenkin auttaa?" Ilmeikäs koira ja niin nuori..Toisinaan olis mukava, kun koiratkin osais puhua..Ne osais kertoo mitä tekisin tai edes vaan lohduttaa. Ninja tuo vanhin koira(russeli) on seurannu mua likimain 8.5vuotta ja niin monet kyyneleet sekin on nuollu mun poskilta. Sympatiat niillä on kohdillaan, jos kellään muulla ei olis. Mut mä oon täällä lapsia varten ja mun miestä, tästä on taas hyvä nousta ylöspäin. Tsempata, vaikkakin sit ammattiapua hakien. En mä halua minnekään hullujen huoneelle joutua näitten ajatusten takia tai ylipäänsä. Mä tiedän et tästä noustaan, mutta se vaatii ihan älyttömästi aikaa, sitä aikaa joka tuntuu nykyään lentävän..Tähän on ehkä hyvä lopettaa, johan tässä tulikin purettua sekasin kaikennäköstä ilman päätä ja häntää.

Terveiset sinne taivaaseen: Iskälle <3


"Lensit tähtiin valos nähtiin eikä nähty oo kirkkaampaa ilon toisit jos täällä viel oisit mut jatkamme nyt sun unelmaa tuulet vinkuu kuin sisään hinkuu ehkä sinä mua kutsut vaan voimas tunnen ja surunkin kun en mä päässyt kanssas enää kulkemaan terveiset sinne taivaaseen juhlitaan sua taas uudelleen eikä unohtaa saa koskaan rakkaitaan terveiset sinne taivaaseen tunnemme sua niin kaivanneen yhtä taivas ja maa sut vielä nähdä saan kuljet siellä kai onnen tiellä jäivät muistot mulle ikuiset ne mua kantaa luo taivaanrantaa siksi kuollutkaan koskaan et terveiset sinne taivaaseen juhlitaan sua taas uudelleen eikä unohtaa saa koskaan rakkaitaan terveiset sinne taivaaseen tunnemme sua niin kaivanneen yhtä taivas ja maa sut vielä nähdä saan on iltarukoukset viimeiset luetut kun enkelit saapuu ne mustiin puetut nään en elämästä luovu vähästä en viereltäs lakkaa eksymästä mä jään terveiset sinne taivaaseen juhlitaan sua taas uudelleen eikä unohtaa saa koskaan rakkaitaan terveiset sinne taivaaseen tunnemme sua niin kaivanneen yhtä taivas ja maa sut vielä nähdä saan"
     

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi 97v ja meidän perheen toilailut

Tää on kyl kiva peli tommosen nelivuotiaan kanssa,
oppii laskemistakin samalla ;)

Sunnuntai, päivä itsepäisyyspäivän jälkeen. Tätähän on nyt jatkunut 97 vuotta ja eikä todellakaan suotta. Vaikkakin nyt Eu ja muut veivarit meinaa tehdä tästä elämästä toisinaan vähä vaikeeta. Mutta se ei estä kuitenkaan elämistä vielä tässä talossa.
   Otettiin esikoisen kans matsia Muumien purnukkajahdissa tossa aamupäivän aikana ja äitihän sen hävis maaliin menossa mut sit hillopurkkien keruussa voitin. Tainnu likka ihan hoksata, mut juhli se omaa voittoaan maalissa;) ja hyvä niin.


Tässä aamutuimaan ehdin miettimään eilistä päivääkin. Sateisen harmaa, suurin osa paikoista kiinni.Sitten se välähti. Hoplop! se maaginen paikka missä lapset viihtyy taatusti. Ja sinnehän sitten lähdettiin kolmen huiteilla päivällä. Napattiin muksujen serkkulikkakin matkaan vahtimaan vähä touhua itseni lisäksi. Pari tuntia vierähti heittämällä hyppien ja pomppien ja mäkiä laskiessa. Ja ei unohdeta niitä poppareita ja slushia(jäähilejuomaa.), näitähän esikoinen kysy jo, kun rannekkeen sai käteensä. Perinteeksikin muodostunut kalevan mäkkäri, tuo vakipaikka hoplopin jälkeen. Perussetti lapsille ranskalaiset kätöseen ja avot neidit pysyy hereillä kotio asti. Nyt tosin sai käyttää yhtä nelivetoautomaatti-imuria autossa, kun kakkonen nakkeli ranujaan pitkin lattiaa.

    Ilta menikin siihen sitten eilen, että saunottiin ja hirveen raivarin kera oikeestaan. Neljän vuoden uhma?! otti ja vetäs pultit urakalla. Tuumasin raakasti saunan jälestä, että hampaiden pesu ja unille mars. Talo hiljeni näppärästi ja alettiin kattoon leffaa ja puolen välin huiteilla kakkonen marssikin meijän sänkyyn. No, siinä sai hyssytellä juniorinkin takas unille. Tässä kohtaa mietinkin, että onko toi iltapäivän ja alkuillan hoploppailu liikaa ton ikäsille? Meneekö niin ylikierroksille, ettei jaksa enää edes nukkua kunnolla. Oli nimittäin levottomat jalat esikoisellakin, joka siis kärsii toisinaan kasvukivuista. Myös aamusta huomasi semmosta normaalia herkempää känkkäröintiä.
     Tulin myös tämän aamupäivän aikana siihen tulokseen, että meillä on täällä kaks tuholaista, yks tommonen vaahtosammutin ja toinen tommonen nelijalkanen ehtiväinen tahvo. Lara kerkis kaikessa hiljasuudessa veteleen palasiks eräät pienet siivet, ja poika paineli pioneerin nappeja niin, että äänet katos töllöstä. Nii no, olihan siellä yks takakaijutinkin irti ja sohvalla. Ja piuhoja tää juniori repii seinien vierestä isin kiusaksi. Ah tätä elämää;D




   Ai niin ehdinhän tekeen eilen parit kaakutkin. Pitkästä aikaa siis. Mustaherukkahillo ja tummasuklaamoussella kaksikerroksisen mallin. Ja lopuista kermoista nappasin sitten ideasta kiinni ja piparirahkan hivenen piparimaustetta sekaan ja massa sekasin. Sit tilkassa maitoo sulatin vaahtokarkkeja ja tämän massan sitten kermarahkaseokseen ja avot digestivepiparipohjan päälle ja jääkaappiin hyytymään. Oli muuten hyvää ;)

8.v tytön ja 5v pojan synttärikakku

huomaa rikotun piparin sydämet ;)

Mutta on tänään jotain erilaistakin tiedossa. Meidän kennelin Jumping Tigger's:in ensimmäisen sijoitusnartun mahdollinen astutuspäivä. iltapäivällä lähden tuon meidän Rambon kans käymään kylmiksellä morjestaan Elliä ja kattomaan oisko jo tarjouspäivät menossa, jos näin on napataan Elli boksissaan matkaan ja suunnataan Temen tykö tampereelle. Tästä sitten myöhemmin lisää ihan omana kohtanaan. Jännällä sit ootellaan et onko parin kk päästä tää elämä vielä vilkkaampaa, kuin nyt =D

Lapsiarkea ja leivontaa

Moni ihmettelee usein meidän perheen elämää. Sisältäähän tää viis henkilöä ja kolme koiraa sekä yksi omalla äidilläni(joka siis on minun koira papereissa). Noh, naurattaahan monet kerrat kommentit, miten ihmeessä teijän aika riittää kaikkeen? Totta puhuakseni, ei se aina riitäkään, mutta sen mukaan eletään. En yksinkertasesti osais elää enää yksin, en ilman avioliittoa maailman parhaan miehen kanssa. Sekä maailman parhaat lapset ja koirat. Tämä on siis minun mielipide. Se elämä, joka tähän taloon on luotu, tuo ne arjen juoksut ja hetket, jolloin jaksaa paremmin. Isän kuolemasta on nyt kohta 4.5kk ja pakko sanoa, en todellakaan tiedä missä olisin ilman tätä elämää tässä kotikolossa.
     Onko meillä sitten vapaa-aikaa? No, se on vähän kyseenalaista ja miten sen kukin kokee. Yhteistä kahdenkeskistä aikaa on, kun sen ehtii järjestää. Ne pienet autoajelut ja kaupassa käynnitkin on sitä omaa aikaa. Taannoin järkkäsin isänpäivälahjaksi yhdessä olon kaksistaan sunnuntai  päivälle. Kyllä, perussunnuntai ja käytiin kahdestaan keilaamassa ja sen jälkeen leffassa sekä syömässä. No väsynyttähän sitä oli loppuillasta ja kruunattiin pienellä kiukuttelulla ilta. Mut hei, ei tää ois tervettä jos ei kinaa olis välillä.

                     Menneeltä kesältä, käytiin veneilemässä, ja mentiin saareen makkaralle ja uimaan ;D




      Pienen pienet hetket ilon hetket ja omat ajat sekä onnistumiset, kuten tänään ja eilen sain kaikki kolme lasta uinumaan päiväunille yhtäaikaa. Tälläkin hetkellä nuo vetelee sikeitä ja ite kirjottelen tätä kirjotusta. Tässä samalla on kakkupohja uunissa, toinen jo jäähtymässä. Eilen kävin päiväkodin tätien ja oli siellä yksi setäkin, niin auttamassa myyjäisleipomisessa. Leivonta on se taikinaterapia itselle. Siinä näkee oman kätten jäljen ja oli sitten tyytyväinen tai ei niin se, joka sitä syö on varmasti tyytyväinen. Vielä ei siis ole tullut huonoa palautetta ainakaan makunsa puolesta. Innolla odotan myös viikonloppua kun Lempäälän Ideaparkkiin rakennettu Piparikylä taas avautuu ja näen onko oma luomukseni pysynyt ehjänä sinne asti. Harmittaa vietävästi, jos se on hajonnut(toivotaan ettei). Tässä pitäisi vielä leipasta lasten kanssa pipareita ja koristella niitä, jos vietäisiin mummulaan sitten tuliaisina niitä ja muutamia muita herkkuja.
     Jännällä ootan kyllä jouluakin, on nimittäin tullut mietittyä menneitä vuosia paljon ja etenkin joulua 2013. Se joulu oli siitä erilainen, että se vietettiin kotona perheen kesken kera mummin ja vaarin. Se joulu jäi viimeiseksi historiassaan siksi, että lasten vaari kuoli heinäkuussa. Onni oli, että ehdittiin edes yksi joulu viettää näin. Monta asiaa jäi vaarilta näkemättä, mutta paljon ehti nähdä. Ja uskon,että esikoinen muistaa vielä vaarin elämässään ja ehkä myös tuo keskimmäinenkin. Paljon vaari on ollut puheissa ja nykyään myös leikeissä. Onneksi on vielä toinen vaari lasten elämässä ja mummi ja mummu, harvinaista herkkua, että näin on.

   



Jahas ja tästä on hyvä jatkaa taas päivää. Nimittäin, isin työpaikan myyjäisiin ja katteleen miten meidän leipomukset maistuu vanhemmille ja muille jotka siellä käy ;)

Piparimaniaa ja joulunodotuksen startti

Oon joskus miettinyt, et minkä takia piparkakkuja ei koskaan tee muutakun jouluna? miksei niitä vois tehdä muinakin vuodenaikoina? No se aika on taas alkanu, Eilen kuskattiin Lempäälän Ideaparkkiin toinen mun oma tekeleeni ( lainaten Mansikkamäen Eben kaavoja, kiitos hänelle) ja pakko myöntää olin ihan tyytyväinen.

Tää tuotos oli kyllä kieltämättä vaivansa arvoinen, nimittäin naamakirjan Leivotaan! - palstalla sain reilusti yli 200 tykkäystä ekan vuorokauden aikana kun sinne julkaisin kuvan. Pientä haaveria lukuunottamatta tää on lähes täydellinen. Tästä sit lähti ajatus viimevuotisen tapaan että teen noita pikkumökkejä myös pientä korvausta vastaan muillekin ilahduttamaan tätä joulunalusaikaa. Jokainen mökki on tietysti oma uniikkinsa ;) Isohan se ei ole mutta sievä ja syötävä.

 

Loppuviikosta olis tarkotus tehdä yhdistetty tytön ja pojan synttärikakku, suunnitelmissa olikin että tulee kaksikerroksinen ja tässä alempi on kermaruusuilla pinkkiin vivahteinen ja ylempi kakku sitten enemmän yksinkertainen ja poikamainen. Pitkästä aikaa siis pääsen ahertaan tilausta muiden iloksi. Tässä on meidän typykän 4v kakku jossa vähä harjottelin tulevaa varten ;) loppuviikosta kuulumisia sitten miten sujui ja myös torstai illan leivontaillasta päiväkodilla, jonne pyydettiin "pomottaan" tätejä ;)


ja jospa tämä bloggaaminen alkais nyt munkin osalta tälleen sujumaan ;) iltasella päivittelen kuulumisia koirarintamalta. tää blogi tuntuu jotenkin mukavemmalta, kun kotisivujen ylläpito nimittäin.. =D