Herätessä sitä miettii, että miksi piti edellinen pivä/ilta mennä niin kuin meni. No ei sitä saa muutettuakaan ja peilistä katsoo ihminen, jota lähes pelästyy. Silmät on turvonneet ja surun murtamat. Sitä ei voi selittää, sitä tunnetta mitä kokee. Ei pysty, ellei ole kokenut sitä samaa Läheisen menettäminen tuntu vielä jokunen vuosi sitten kaukaiselta asialta, vaikkakin sitä on miettinyt, että mitä sitten jos. Ja se jos kun saapu kylään, hajos pieni ihminen palasiksi.
Tuo pätkä kuvaa tunnetta niin hyvin, mutta toisaalta se myös kertoo, ettei kaikkea ole vielä hukkaan heitetty ja kaikesta voi nousta vielä. Sieltä kyllä noustaan, mutta eri asia miten ja milloin ja millä aikataululla.
Tässä mä oon kuitenkin, seison omilla jaloillani mutta hajalla.
"Kun elämässä kaiken menettää, silloin vapaus on ainut, mitä käteen jää. On ylämäki raskas askeltaa mutta alamäkeen liian usein katoaa. Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa."
-Haloo Helsinki-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.