Lapsiarkea ja leivontaa

Moni ihmettelee usein meidän perheen elämää. Sisältäähän tää viis henkilöä ja kolme koiraa sekä yksi omalla äidilläni(joka siis on minun koira papereissa). Noh, naurattaahan monet kerrat kommentit, miten ihmeessä teijän aika riittää kaikkeen? Totta puhuakseni, ei se aina riitäkään, mutta sen mukaan eletään. En yksinkertasesti osais elää enää yksin, en ilman avioliittoa maailman parhaan miehen kanssa. Sekä maailman parhaat lapset ja koirat. Tämä on siis minun mielipide. Se elämä, joka tähän taloon on luotu, tuo ne arjen juoksut ja hetket, jolloin jaksaa paremmin. Isän kuolemasta on nyt kohta 4.5kk ja pakko sanoa, en todellakaan tiedä missä olisin ilman tätä elämää tässä kotikolossa.
     Onko meillä sitten vapaa-aikaa? No, se on vähän kyseenalaista ja miten sen kukin kokee. Yhteistä kahdenkeskistä aikaa on, kun sen ehtii järjestää. Ne pienet autoajelut ja kaupassa käynnitkin on sitä omaa aikaa. Taannoin järkkäsin isänpäivälahjaksi yhdessä olon kaksistaan sunnuntai  päivälle. Kyllä, perussunnuntai ja käytiin kahdestaan keilaamassa ja sen jälkeen leffassa sekä syömässä. No väsynyttähän sitä oli loppuillasta ja kruunattiin pienellä kiukuttelulla ilta. Mut hei, ei tää ois tervettä jos ei kinaa olis välillä.

                     Menneeltä kesältä, käytiin veneilemässä, ja mentiin saareen makkaralle ja uimaan ;D




      Pienen pienet hetket ilon hetket ja omat ajat sekä onnistumiset, kuten tänään ja eilen sain kaikki kolme lasta uinumaan päiväunille yhtäaikaa. Tälläkin hetkellä nuo vetelee sikeitä ja ite kirjottelen tätä kirjotusta. Tässä samalla on kakkupohja uunissa, toinen jo jäähtymässä. Eilen kävin päiväkodin tätien ja oli siellä yksi setäkin, niin auttamassa myyjäisleipomisessa. Leivonta on se taikinaterapia itselle. Siinä näkee oman kätten jäljen ja oli sitten tyytyväinen tai ei niin se, joka sitä syö on varmasti tyytyväinen. Vielä ei siis ole tullut huonoa palautetta ainakaan makunsa puolesta. Innolla odotan myös viikonloppua kun Lempäälän Ideaparkkiin rakennettu Piparikylä taas avautuu ja näen onko oma luomukseni pysynyt ehjänä sinne asti. Harmittaa vietävästi, jos se on hajonnut(toivotaan ettei). Tässä pitäisi vielä leipasta lasten kanssa pipareita ja koristella niitä, jos vietäisiin mummulaan sitten tuliaisina niitä ja muutamia muita herkkuja.
     Jännällä ootan kyllä jouluakin, on nimittäin tullut mietittyä menneitä vuosia paljon ja etenkin joulua 2013. Se joulu oli siitä erilainen, että se vietettiin kotona perheen kesken kera mummin ja vaarin. Se joulu jäi viimeiseksi historiassaan siksi, että lasten vaari kuoli heinäkuussa. Onni oli, että ehdittiin edes yksi joulu viettää näin. Monta asiaa jäi vaarilta näkemättä, mutta paljon ehti nähdä. Ja uskon,että esikoinen muistaa vielä vaarin elämässään ja ehkä myös tuo keskimmäinenkin. Paljon vaari on ollut puheissa ja nykyään myös leikeissä. Onneksi on vielä toinen vaari lasten elämässä ja mummi ja mummu, harvinaista herkkua, että näin on.

   



Jahas ja tästä on hyvä jatkaa taas päivää. Nimittäin, isin työpaikan myyjäisiin ja katteleen miten meidän leipomukset maistuu vanhemmille ja muille jotka siellä käy ;)